Eräs konfliktiarkeologinen rönsy - tärkkelystä ja ruotsalaisia sotilaita

Lyhyt taustakertomus

Taustaksi mainittakoon, että tein pro graduni (2011) arkeologiaan hattujen* sodasta (1741—1743), sen materiaalisista jäänteistä ja konfliktiarkeologian teoriasta. Keskeinen teesini oli (edesmennyttä John Keegania mukaillen), että pitää ymmärtää kullekin ajalle ominaista sotilaskulttuuria - ja kulttuuria ylipäätään - ymmärtääkseen ajalle ominaista sodankäyntiä ja edelleen tämän heijastumista sodankäynnin jättämiin materiaalisiin jäänteisiin. 1700-luvun sodankäyntiä ei siis pidä tutkia pelkästään strategisista, taktisista tai teknologisista lähtökohdista käsin. Aihe oli hankala, koska kukaan ei ole juuri tutkinut 1700-luvun sodankäyntiä ja kirjallisuus aiheesta on vanhaa tutkimusta.

Muistan aina kun kävin Jyväskylässä 2011 keskustelemassa arkeologian pro gradustani tarkastajan** Janne Vilkunan kanssa. Hän teki minulle heti alkuun harvinaisen selväksi, että historiallisen ajan arkeologia on täysin turhaa, koska kaiken löytää kuitenkin arkistosta eikä arkeologia ole mitä CSI:tä. Esimerkkinä hän mainitsi jostain Keski-Suomesta viime sotien jälkeen löytyneen joukkohaudan, jonka selitykseksi löytyi paikallishistoriasta maininta venäläisestä sotajoukosta, joka isovihan aikaan tuhottiin paikalla.

Luiden kertomaa/hampaankolossa

Sain sittemmin gradustani arvosanan C, mikä ei ole harmittanut, koska olin jo siirtynyt tekemään toista graduani folkloristiikkaan (missä sain jopa ohjausta!). Kuitenkin arkeologian pro gradustani oli se(kin) hyöty, että olin monen mutkan kautta oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Syntymäkaupunkini Haminan vallien läheltä oli gradua tehdessäni juuri löydetty luurankoja, joiden oli syytä olettaa liittyvän hattujen sotaan, sillä kaupungin vallien ulkopuolelle suoalueelle majoittuneen Henkikaartin miehiä kuoli suuri määrä tauteihin. Kymen Sanomissa oli ollut uutinen "Hattujen sodan joukkohauta RUK:n päärakennuksen takana" ja onnistuin saamaan yhteyden Museoviraston tutkijaan Ilkka Kaskiseen, joka laski minut kuvaamaan luita. Itse en ole luututkija, mutta kollegani Anne-Mari Liira oli juuri ollut Ruotsissa saamassa oppia osteologiasta. Ehdotin Kaskiselle, että tämä voisi ottaa yhteyttä Liiraan, jotta luut saataisiin tarkemmin tutkittua. Tiesin etteivät tulokset ehtisi omaan graduuni mutta olen luonteeltani utelias. Asioita on kiva tutkia ihan vaan tietämisen ilosta. Onneksi Liira suostui ja luut siirrettiin. Muussa tapauksessa vainajat olisi heti uudelleenhaudattu.

Luita Haminan joukkohaudasta RUK:n rakennuksen takaa. Kuva: Riku Kauhanen.

Pääkallo Haminasta 2011. Kuva: Riku Kauhanen.

Luiden tutkimus sai kiinnostavan käänteen, kun Tytti Juhola tutki vuonna 2014 erään hampaan tärkkelysjäänteet ja löysi jäänteitä hirssistä, maltaasta ja mikä yllättävää, perunasta. Artikkelin Fennoscandia Archaeologica XXXI:ssä julkaistuista tuloksista voi lukea täällä (avaa PDF-tiedoston).

Itseäni kiinnosti tässä se (ja välitin tiedot Juholalle), että hampaan tärkkelysanalyysin ruokavalio poikkeaa suuresti niistä maininnoista joita Henkikaartin mukana kulkenut sotapappi Tiburtius mainitsee sodan aikana 1741 ja 1742 pitämässään päiväkirjassa (painettu Tukholmassa 1817). Hänen mukaansa (ks. alla alkuperäinen päiväkirjan sivu, mikäli olen tehnyt käännösvirheitä) sotilaiden 

"-- ruokavalio oli niukkaa, niin että rykmenttien oli muutamien kuukausien ajan tultava toimeen laivakorpuilla, pahoilla (elak) silakoilla ja herneillä, ilman lihaa tai läskiä, ilman juotavaa, ilman paloviinaa --"

Sotapappi Tiburtiuksen 1817 painettu sotapäiväkirja Historia om Finska kriget åren 1741 och 1742 Hattujen sodasta vuosilta 1741—1742, sivut 54-55. Hieman sanastoa tueksi (osa vanhahtavia termejä): depech= pikasanoma. elak= häijy, paha. garde= kaarti. proviant= muona knapp= niukka. knalle= laivakorppu.

Ensinnäkin Tiburtiuksen teksti antaa ymmärtää, ettei sotilailla ollut "juotavaa" eli todennäköisesti olutta. Hampaissa kuitenkin oli jäämiä tästä. Tähän tosin voi olla monia selityksiä, kyllä sotilas aina juotavaa halutessaan löytää sitä tai valmistaa itse. Melkoinen uutinen oli kuitenkin perunan esiintyminen: perinteisestihän on esitetty, että peruna tuli Suomeen varsinaisesti vasta Pommerin sodan (1757—1762) aikaan. Tätä ennen peruna oli lähinnä kokeiluluontoinen viljelykasvi, jota kohtaan tunnettiin epäilyksiä. Ajoiko ankara nälkä sotilaat kokeilemaan uusia ravinnonlähteitä? Mikäli tulkinta ruotsalaissotilaista on oikea, viittaisi hirssi siihen että sotilaat kokeilivat perunan ohella useita uusia ravinnonlähteitä nälissään.

Toinen mahdollisuus on luonnollisesti väärä ajoitustulkinta: RUK:n takaa löytyneet vainajat ovat hattujen sotaa myöhemmältä ajalta. Kysymykseen tulevat tällöin normaali rauhan aika, venäläinen varuskunta-aika (viittaahan hirssi itäiseen ruokavalioon jota tosin siviilitkin ovat saattaneet noudattaa), Kustaan sota (1788—1790) tai moni muu vaihtoehto. Vaihtoehtoja on useita, mikä tekee luista vain entistä mielenkiintoisemman tutkimuskohteen. Onneksi olin ehdottamassa luiden tarkempaa tutkimusta, muuten olisi tämäkin pieni vaihe Suomen historiaa jäänyt tutkimatta.

Joka tapauksessa yksi konfliktiarkeologisen tutkimuksen tulos sekin, ettei kohde ehkä olekaan konfliktiarkeologinen! Tapaus osoittaa vahvasti, että historiallisen ajan arkeologialle on vahva sijansa eikä paikallishistoria väistämättä automaattisesti osoita, mistä joukkohaudasta löytyneet luut ovat peräisin. Sivumainintana kerrottakoon vielä, että Haminassa teloitettiin kertomuksien mukaan vuonna 1918 porilaisia punakaartilaisia, mutta tiedot eivät ole päätyneet kirjoihin ja kansiin. Löytyisiköhän heidän jäänteensä vielä jostain?

* Hatut olivat sotaa haluava puolue suuren Pohjan sodan jälkeisessä Ruotsissa. Kirjoitan hatut tässä yhteydessä pienellä kirjaimella, koska hatut edustavat tulkintani mukaan puolueen kannattajia. vertaa Kokoomus - kokoomuslainen.
** Mainittakoon myös, että tässä vaiheessa oli menossa professorini ehdotus tarkastajaksi numero viisi tai kuusi. Vilkuna valittiin sillä perusteella, että hän on palvellut armeijassa laskuvarjojääkäreissä. Ehdotus numero neljä oli nykyinen arkeologian lehtori Janne Harjula, koska tämä oli kirjoittanut artikkelin keskiaikaisista tikareista. Ehdotus numero kolme oli muistaakseni Visa Immonen, ehdotuksia 1 ja 2 en enää edes muista. Ne vaihtuivat joka tapaamiskerralla.