Arkeologiaa jatkosodassa: Kivikoski Vitelessä 1943

Olen piruuttani monen muun jutun ohessa kerännyt pientä kokoelmaa itselleni sodan alla tehdystä arkeologiasta. Tieteen tekemisessä kuolemanvaaran alla on jotain liikuttavaa. Se on melkein kuin istuttaisi omenapuun, vaikka huomenna tulisi maailmanloppu.

Suomessa merkittävimmän tapauksen muodostaa luonnollisesti Ella Kivikosken (silloinen arkeologian dosentti, myöhemmin professori) kuuluisat kurgaanikaivaukset Itä-Karjalan Vitelessä kesällä 1943. Myös Aarne Äyräpää touhusi Itä-Karjalassa, mutta tiedot hänen toiminnastaan ovat sangen hajanaisia. Mainitsemisen arvoinen suoritus on myös valokuvien ja piirrosten tekeminen Petroskoin (silloinen Äänislinna) museon arkeologisista kokoelmista Muinaistieteellisen toimikunnan käyttöön. On huomattavaa, että alkuperäisten esineiden ainoaksi oikeaksi paikaksi katsottiin Itä-Karjala, eli niitä ei ruvettu raijaamaan Helsinkiin. Arkeologeja kiinnostikin lähinnä vertailumateriaalin saaminen.

Pidin keskiviikkona 22.3. luennon tiedemiehistä Itä-Karjalassa ja luonnollisesti nyt oli mitä sopivin tilaisuus ja syy perehtyä Viteleen kaivauksiin. Kurgaanien kaivausta oli suunniteltu jo pitkään Muinaistieteellisessä toimikunnassa ja se oli kaikkein tärkeimpiä toimikunnan tutkimustavoitteita vallatussa Itä-Karjalassa. Tavoitteena oli tutkia alueen asukkaiden muinaista alkuperää, mutta tutkimuksille ei käsittääkseni oltu saneltu ennalta lopputulosta, jonka mukaan tutkimusten piti osaltaan osoittaa Suur-Suomi oikeutetuksi esihistoriallisiin todisteisiin vedoten. Todennäköisesti apurahahakemuksessa, tutkimuslupa-anomuksessa ja keskusteluissa sotilashallinnon sekä Valtion tieteellisen Itä-Karjalan toimikunnan kanssa selitettiin että tutkimukset todistaisivat tämänsuuntaista, mutta yleensä tutkijat pitivät päänsä kylmänä.

Kaivausten tulokset on julkaistu vuonna 1944 artikkelissa "Zur Herkunft der Kalerier und Ihrer Kultur"* teoksessa Acta archaeologica 15 (s. 1-28). Kirjastotietokannan perusteella lähin kappale taitaa olla Ruotsin Kansalliskirjastossa, mutta en nyt ryhdy etsimään sitä sen tarkemmin.

Vitelenjoki ympyröitynä sinisellä. Sotahistorijoitsijoille paikka on tuttu puna-armeijan maihinnousupaikkana suomalaisten selustaan kesällä 1944.

Raportti

Tässä siis alkuperäinen raportti puhtaaksikirjoitettuna (linkki lopussa kokoraporttiin). Leikkasin ja liitin tekstin PDF:stä suoraan tekstitiedostoon ja siistin sitä, mutta tekstin seassa lienee joitakin virheitä yms. joita silmäni ei hoksannut.

Kertomus hautakumpujen kaivauksesta Vitelen Pirdoilan kylässä 17.6. -26.6. 1943. Liitteinä 10 karttaa ja valokuvalevyt 13457/80 ja 13484/505.

Keväällä 1943 sai allekirjoittanut Suomen Muinaismuistoyhdistyksen anomuksesta Suomen kulttuurirahastolta apurahan arkeologisia kaivauksia varten Vitelen ja Tuuloksenjoki alueilla Itä-Karjalassa. Apurahan edellyttämän tutkimusmatkan suoritin 9.6. –1.7.1943. Matkatoverinani oli maisteri Annikki Nisula. Venäläisestä kirjallisuudesta tiedettiin, että venäläinen arkeologinen retkikunta professori V. I. Ravdonikasin johdolla v. 1929 oli suorittanut muinaisjäännösten inventoinnin sanotulla alueella löytäen ja tutkien siellä useita kurgaaneja (hautakumpuja). Ravdonikasin selostuksesta päätellen oli joitakin kurgaaneja jäänyt kaivamatta, ja matkani tarkoituksena oli mikäli mahdollista, niiden tutkiminen.

Osoittautui kuitenkin, että kurgaanit Ravdonikasin mainitsemilla paikoilla Vitelenjoella, jonne ensiksi asetuimme, olivat joko loppuun kaivetut tai muuten joutuneet hävityksen alaisiksi. Niinpä esim. Ravdonikasin joen suupuolessa löytämän ja osaksi kaivaman kurgaaniryhmän paikkaa ei useaan otteeseen tapahtuneesta etsiskelystä ja tiedusteluista huolimatta enää löydetty, ja luultavasti oli sen kaksi jäljellä olevaa kumpua hävinnyt metsätoimiston tieltä. Asukkaat eivät yleensä tienneet suoritettujen kaivausten paikkoja, vaikka useimmat muistivat sellaisia joskus suoritetun.

Niinpä ei esim. Suksen talon emäntä, jonka talossa venäläiset olivat majailleet, tuntenut kaivauspaikkaa. Eräät maininnat siihen suuntaan, että kaivajat olisivat olleet Vitelessä vain joitakin vuosia sitten saattavat merkitä, että venäläisten taholta olisi tehty toinenkin, myöhempi tutkimusmatka, josta kirjallisuudessa ei kuitenkaan ole näkynyt tietoja.

Simanniemen kylän luona Kalmanniemellä, jossa venäläiset matkallaan olivat suorittaneet koekaivauksia, ja jossa perunakuoppien hävittämien kurgaanien ohella saattaa olla maanalainenkin kalmisto, oli niemekkeen keskiosa peltona Ja kylvetty. Suunnitellut kaivaukset siellä oli siis jätettävä.

Valokuva paikasta levyt 13455/6, 13482.

Käynti Tuuloksenjoella osoitti sielläkin työt mahdottomiksi. Joenvarren kylät olivat miltei kauttaaltaan palaneet ja väestö siirtynyt muualle. Löytöpaikkojen määrääminen kirjallisten tietojen nojalla osoittautui mahdottomaksi ja miinavaara esti muinaisjäännösten etsiskelyn.

Niin ollen jäi ainoaksi mahdollisuudeksi etsiä venäläisiltä ehkä huomaamatta jääneitä hautakumpuja, ja viikonpäivät kuluivatkin kulkiessamme Vitelen-ja Nousemajoen varsia tässä tarkoituksessa. Onni oli sikäli myötäinen, että keksimmekin kaksi hautakumpua Pirdoilan kylässä, Vitelenjoen etelärannalla, vastapäätä Trissoilan kylää. Näiden kaivaus muodostui matkan päätehtäväksi. Nousemajoelta ei kumpuja laisinkaan löytynyt, ja nähtävästi onkin sen varsi ollut asumaton. Pirdoilan hautakummut, joiden asema käy selville oheisesta top. kartan jäljennöksestä, olivat Vitelenjoen toisella, korkeammalla terassilla, Trissoilan kylää vastapäätä, ns. Kankaanpellon laidassa (ks. karttaliite 2).

Raportin kartta. Kuva: Museovirasto.

Ne olivat aivan lähekkäin ja suunnilleen samankokoiset ja -korkuiset ( 1. 13458 /60 r 13487). Pohjoisempi n:o I oli pyöreä, verrattain säännöllinen, poikkileikkaukseltaan n. 10 m, korkeudeltaan n. metrin. Eteläisempi, N:o II, oli pitkulainen, epäsäännöllisempi, n. 7 x 10 metriä. Kummassakin kurgaanissa tavattiin ruumishautoja. Kurgaanien pohjapiirrokset ja profiilit karttaliitteessä 1.

Kurgaani I

(Karttaliite 1, levyt 13457/68, 13484/92) 

oli ruohopeitteinen, tehty hienosta valkoisesta hiekasta. Sen keskiosassa oli kasvanut koivu, jonka poltettu kanto oli jäljellä, muuta suurempaa kasvullisuutta kummun alueella ei ollut. Lähellä kantaa oli maahan kaivettu kuoppa, jossa oli verrattain runsaasti hiiliä. Se samoin kuin koivun juuret olivat pahasti hävittäneet hauta n:o I:n. Irtolöytöjä kurgaanista tehtiin vain joitakin. Niitä olivat muutamat raudan savi astian- ja palaneen luun palat. Erityisesti mainittakoon suuri varsiputkellinen keihäänkärki, joka löytyi haudan n:o 4 yläpuolelta, ja joka kenties kuuluu siihen (11367:70). 

Saman haudan yläpuolelta, täyte maasta tavattiin pieneltä rajoitetulta alueelta vähäinen määrä (vain 3 gr) poltettuja luita ja niiden kanssa yhdessä kaksi muodottomaksi sulaneen lattean pronssiesineen palaa. Tässä luulisi kernaasti olleen polttohautauksen, mutta palaneiden luiden niukkuus ei tee sitä sittenkään todennäköiseksi.

Kurgaani I ennen putsausta. Kuva: Museovirasto.

Hauta 1 (miehen hauta)

Löydöt 11367:6-17. Karttaliite 3.

Hauta on ilmeisesti alunperin tehty kumpuun, n. 45 cm syvyyteen, päätellen nahkakukkaron jäännöksistä ja sen päällä olleista rautapunnuksista, jotka tuntuivat olevan alkuperäisessä asemassaan. Sen sijaan oli pääkallo, joka oli n. 25 cm edellisiä korkeammalla samaten kuin muutamat hajalliset luupalat, jotka niinikään nähtävästi ovat tästä haudasta, ilmeisesti siirtyneet paikoiltaan. Hauta oli nähtävästi ollut suunnassa etelä-pohjoinen: pääkallo oli löydettäessä haudan S-osassa. Haudan muotoa ei varmuudella voitu määrätä ja karttaan piirretyt haudan reunaviivat vastaavat oikeastaan vain tällä kohdalla tavattua liikuteltua löysää maata. Hautaan kuuluu todennäköisesti myöskin rautaveitsi 11367:17.

Hauta 2 (miehen hauta )

(Löydöt 11367;19-35, karttaliite 4, levyt 13462-13464, 13465, 13488),

sijaitsi kurgaanin 0-osassa. Vainaja oli haudattu suorakaiteenmuotoiseen n. metrin levyiseen ja 2,20 metrin pituiseen puukehykseen, joka oli tehty n. 20 -25 cm levyisestä ja 5 cm paksuisesta laudasta (kuvassa levy 13463-5 näkyy arkun reuna tummana juovana, kuvassa levy 13462 on päätelauta kaivettu esiin ja erottuu tummana kuviona). Vainaja on haudattu pää etelässä, jalat pohjoiseen päin. Haudan syvyys kummun pinnasta oli n. metri, ja haudan pohja nähtävästi n. 30 cm alkuperäistä maanpintaa syvemmällä. Kehys oli siis nähtävästi pantu matalaan maahan kaivettuun kuoppaan. Haudan yläpuolella, kenties hautaan kuuluvana tavattiin suuri rautainen keihäänkärki, 11367:70, joka oli vinosti pistetty maahan (ks. 1. 13488).

Luuranko oli säilynyt verrattain hyvin: yläraajojen luut olivat kuitenkin suuremmaksi osaksi hävinneet, ja pääkallo pahoin maatunut. Kalusto oli kuten kartasta käy ilmi hyvin rikas. Vainajan pään yläpuolella oli koukullinen rautaesine ja naskali (?), haudan vasemmassa alakulmassa kirves ja keihäänkärki, keihäinkärjen putken suu pantuna kirveen etulapetta vastaan kärki haudan alapäähän päin. Vainajan vyötäisten vasemmalla puolella oli kampa, veitsi ja tulusrauta. Oikean olkavarrenluun luona, oikeimmin kait vainajan kainalossa olivat nahkakukkaron jäännökset, vaaka puukotelossa, punnukset, lukko ja avain. Kukkarossa oli mm. saksalainen hopearaha, lyöty Saksissa Otto III:n aikana, ns. Otto Adelheidin raha (980-1002). Vainajan kaulan kohdalla oli pronssinen hevosenkenkäsolki nupit alaspäin, toinen kaari pystyssä, oli alempana rinnalla. Hopeinen rannerengas ruumiin oikealla puolella on nähtävästi ollut vainajan ranteessa. Mitään jäännöksiä kannesta tai kehyksen pohjasta ei tavattu.

Kurgaani I:n Hauta 2, joka osoittautui hyvin rikkaaksi. Ilmeisesti Suomenkin puolella vaa'at on annettu vainajille mukaan puulaatikoissa. Annikki Nisulan piirros. Kuva: Museovirasto.

Hauta 3 miehen hauta

(Löydöt 11367:36-38; karttaliite 5, levy 13466)

kummun S-osassa, suunnassa 0-W (pää idässä). Vainajasta oli säilynyt vain pahoin maatunut pääkallo ja joitakin alaraajojen luita, jotka juuret olivat siirtäneet paikoiltaan. Haudan syvyys kummun pinnasta oli n. metrin ja nähtävästi oli tämäkin hauta siis tehty alkuperäistä maanpintaa syvemmäksi. Kehys, joka nähtävästi on ollut edellisen haudan kehyksen kaltainen, on vain osaksi säilynyt. Toinen pitkä sivu ulottuu oikeanpuolisessa yläkulmassa päätylautaa pitemmälle. Luiden ja esineiden yläpuolella oli kehyksen alueella kauttaaltaan ruskeaa maata, oikeammin maatunutta puuta ja siitä päätellen on haudassa ollut kansi. Rautakalustona oli vain kirves vainajan oikean olkapään kohdalla, tulusraudan puolikas vyöllä vasemmalla puolella ruumista ja veitsi alaraajojen luiden keskell.

Hauta 4 miehen hauta

(Löydöt 11367~39-63 karttaliite 6, levyt 13467/8, 13490)

sijaitsi aivan kummun keskipisteessä, kehyksessä, joka oli pantu maahan kaivettuun kuoppaan. Kehys erottui ruskeana suorakaiteenmuotoisena juovana, mutta oli vain parissa kohden kiinteämpänä havaittavissa. Syvyys kummun pinnasta oli lähes 1,5 m.

Luuranko oli verrattain hyvin säilynyt, mutta pääkallo puuttui kokonaan, ja nähtävästi on vainaja haudattu päättömänä. Haudan suunta oli S-N, pää etelässä, jalat kehyksen reisiluun päälle tai kohdalle pohjoista kohti. Hautakalusto oli runsas. Kehyksen päälle tai alle (?) oli haudan itäreunalle pantu leveäteräinen sotakirves terä kehykseen päin. Säilyneestä puuvarren osasta näkyy että sen terä kehykseen varsi on ollut alapäähän päin. Vainajan oikeassa ranteessa oli pronssinen rannerengas, vasemmassa kainalossa vaaka kotelossaan, kukkaro sisältöineen, punnuksia ja helmiä. Vyöllä, vasemmalla, oli tulusrauta, avain ja veitsi. Kaulan kohdalla hevosenkenkäsolki.

Kurgaani II

(Karttaliite 1, levyt 13457, 13493/505, 13469/80)

Kurgaani II ennen kaivauksia. Taustalla Kurgaani I. Kuva: Museovirasto.

Hautasalvoksia Kurgaanissa II. Kuva: Museovirasto.

Kurgaani II kaivaukset menossa. Kuva: Museovirasto.

oli edellistä epäsäännöllisempi ja sillä kasvoi pensaita ja jokunen kitukasvuinen koivu. Keskellä oli valtava männyn kanto, pohjakasvullisuutena pitkää karkeaa ruohoa.

Kurgaani osoittautui sisältävän neljä rivissä sijaitsevaa ruumishautaa (levyt 13470/3, 13505) sekä jäännöksiä viidennestä. Kaikille oli ominaista neljästä hirrestä salvettu hautakehys, joka oli erinomaisen hyvin säilynyt. Kaikki haudat olivat suunnassa S-N.

Hauta 5. Naisen (?) hauta.

(Löydöt 11367:76-78, karttaliite 7, levyt 13474/6, 13498/501).

Vainaja oli haudattu neljästä hirrestä tehtyyn puusalvokseen, jonka lyhyen päin hirret olivat n. 15, pitkien sivujen n. 20 cm paksuiset. Salvoksen leveys (hirsien sisäsivuilta laskien) oli n. 70 cm, pituus n. 210 cm. SO-kulmassa oli kulmauksen alle sijoitettu puupaakku, pitämään kehystä horisontaaliasennossa. Salvoksen nurkkareunus näkyy selvästi kuvissa levyt 13476 ja 13500/01, ks. myös profiilia karttaliitteessä N:o 7.

Haudan N-osassa oli kauttaaltaan ruskeata murentunutta puujätettä, nähtävästi kannesta, mutta S-päästä se puuttui, ja kansi ei siis ole peittänyt koko kehystä. Luurangosta ei löytynyt mitään jäännöksiä. Ainoat löydöt olivat kumolleen sijoitettu saviastia haudan NO-kulmassa (kuvat 13474 ja 1~498), pohja n. 20 cm kehyksen yläpuolella, ja ohut levymäinen pronssiesine, nähtävästi korvalusikka haudan keskiosasta. Lisäksi tavattiin muutamia harvoja saviastianpalasia.

Hauta N:o 6. Naisenhauta

(Löydöt 11367:80-85, karttaliite 8, levyt 13477, 13473. 13502).

Suorakaiteen muotoinen salvattu kehys ja siinä luurangon jäännökset pääkallo etelässä, jalat pohjoista kohti. Pääkallon alle oli pantu laudan pala päänalaiseksi. Salvoksen pituus oli (sisäreunoista lukien) n. 195 cm, leveys n. 60 cm. Läntinen pitkäsivu oli väärästä hirrestä, eteläisessä päätehirressä oli suorakulmaisesti ulkonema. Ruskeata maatunutta puuta tavattiin haudan koko alueella ja luiden päällä, joten haudassa ilmeisesti on ollut puukansi. Vain pahasti maatunut pääkallo palasia oli luurangosta säilynyt.

Haudan oikeassa alapäässä oli saviastia, vinossa asennossa, suu ylöspäin (levy 13473, 13477). Aivan pääkallon vieressä, nähtävästi ohimoilta luistaneena oli ohut pronssinen ohimorengas, toinen samanlainen löydettiin pääkallon alta. Kaulassa oli vainajalla helmiä, ja Jalkapäästä löydettiin suurempi vaaleanpunaista öljy - tarkalleen rautainen kiveä oleva helmimäinen esine, jonka paikkaa ei voitu määritellä. Jalkapäästä löydettiin sitä paitsi veitsi.

Ruskeata maatunutta puuta tavattiin haudan koko alueelta, ja luiden päällä, joten salvoksessa ilmeisesti on koko ollut kansi.

Kurgaani II, hauta 8. Huomaa vainajan kallon alle "tyynyksi" asetettu lauta. Kuva: Museovirasto.

Hauta N:o 7. Miehen hauta

(Löydöt 11367:86-92, karttaliite 9, levyt 13478, 13503).

Salvettu puukehys ja siinä vainaja suunassa pää etelässä, jalat pohjoiseen. Vain pääkallo ja pari luukatkelmaa on säilynyt. Säilyneet murentuneen puun palat, joita tavattiin kauttaaltaan haudan alueelta, osoittaa siinäkin olleen kannen. Salvoksen koko (sisäpinnoista lukien) oli n. 200 cm, leveys n. 60 cm.

Haudan vasemmassa yläkulmassa oli yksiväkäinen harppuuna, kärki haudan päätyyn päin. Rinnan kohdalta vasemmalta löydettiin nuolen- ja väkäkeihäänkärki. Kaulassa oli vainajalla pronssinen hevosenkenkä solki.

Hauta N:o 8. Miehen(?) hauta

(Löydöt 11367:93-102, karttaliite 10, levyt 13479/80).

Salvoksessa, jonka pituus oli (sisäpinnoista lukien) n. 210 cm, leveys n. 50 cm, oli eteläisessä päässä kaksi poikkihirttä, toinen (ulompi) niistä lyhempi kuin haudan pääty. Jalkapäässä oli taas 2 osaksi päällekkäistä hirttä. Vainaja oli haudattu samaan suuntaan kuin muutkin kurgaani II:n haudoista, pää etelässä, jalat pohjoiseen päin. Pääkallo oli maatunut suureksi hiekkapalloksi, jonka päällä oli pronssinen rengas, pääkallon oikealla puolella. Olkapäillä oli pronssiset erimalliset hevosenkenkäsoljet, jotka ensin saattoivat otaksumaan kysymyksessä olevan naisen haudan.

Nahkainen vyö, josta saatiin jäännöksiä talteen, ja joka on koristettu sydämen- ja kilvenmuotoisilla pronssiheloilla, on kuitenkin ilmeinen miehen pukukappale, ja miehenhautaan viittaa myöskin vyössä, ruumiin vasemmalla sivulla veitsen ohella riippunut tulusrauta, samoinkuin vainajan reiden kohdalla salvoshirren alle pistetty rautainen leveäteräinen (?) kirves. Terä oli salvokseen päin, varsi on säilyneistä jäännöksistä päätellen ollut haudan alapäähän päin. Muusta luurangosta oli säilynyt vain joitakin luita. Hauta on ollut katettu puukannella.

Kurgaani II, hauta 8. Huomaa erinomaisesti säilyneet salvokset. Kuva: Museovirasto.

Hauta N:o 9.

Vain osa salvoksesta säilynyt. Vainajasta ei mitään merkkejä.

Hautojen 5/9 salvokset jätettiin paikoilleen ja peitettiin hiekkaan.

Helsingissä 18 päivänä marraskuuta 1943.

Alkuperäinen rapsa ja julkaisuja

Alkuperäinen raportti Museoviraston Rekisteriportaalissa. Siellä myös lisää hienoja valokuvia ja kartat/piirrokset:

http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/raportti/read/asp/hae_liite.aspx?id=113655&ttyyppi=pdf&kansio_id=-1

Tuloksia julkaistiin osittain välillisesti suomeksi, kun Kivikoski osallistui artikkelillaan teokseen Muinaista ja vanhaa Itä-Karjalaa. Tutkielmia Itä-Karjalan esihistorian, kulttuurihistorian ja kansankulttuurin alalta (Suomen Muinaismuistoyhdistys [toim.], 1944). Artikkelissaan "Itä-Karjalan esihistorialliset muistot" (s. 28–54) Kivikoski käyttää aineistona lähinnä venäläisten tutkijoiden kaivaustuloksia. Selvästi Itä-Karjalan tutkimus poltteli, koska omiin tutkimuksiinsa Kivikoski ei viittaa suoraan lainkaan mutta välillisesti hänen tuloksensa ovat saattaneet vaikuttaa tulkintoihin. Mainittakoon, että Kivikoski esittelee artikkelissa erikseen arkeologi Ravdonikasin nimeämää Vitelen tyypin kumpuhautaustyyliä. Nämä ovat matalahkoja, noin metrin korkuisiaepäsäännöllisiä hautakumpuja, joihin vainajat on haudattu paksuista hirsistä tehtyihin kehyksiin (1944, 47). Pirdoilassa hirsikehykset olivat säilyneet käsittämättömän hyvin.

Kaikkiaan Kivikoski ei tutkimuksissaan tehnyt väitteitä Suur-Suomen puolesta tai vastaan. Hänen mukaansa Aunuksen kannaksen väestöllä oli yhteinen kantaväestö. Läntisestä suunnasta tullut kulttuurivaikutus teki alueen alkuperäisväestön länsipuolella asuvista, Laatokan länsirannalla olevista karjalaisia ja idässä taas paikallisen kulttuurin vaikutuksesta vepsäläisiä (ks. Laine, Antti 1993: s. 190).

Aiheesta eli arkeologiasta Itä-Karjalassa ennen vuotta 1944 enemmän artikkelissa:

Nordqvist, Kerkko & Seitsonen, Oula. 2008. FINNISH ARCHAEOLOGICAL ACTIVITIES IN THE PRESENT-DAY KARELIAN REPUBLIC UNTIL 1944. Fennoscandia Archaeologica XXV.

Osoitteessa http://www.sarks.fi/fa/PDF/FA25_27.pdf

ks. myös.

Laine, Antti. 1993. Tiedemiesten Suur-Suomi – Itä-Karjalan tutkimus jatkosodan
vuosina. Teoksessa Historiallinen arkisto 102. s. 91–202.

*Karkeasti kääntäen "Karjalaiset ja heidän kulttuurinsa alkuperä"