perjantai 28. huhtikuuta 2017

Toinenkin Viestipataljoonan historiikki: VP 30:n historiikki julkaistu!

Tehdessäni Viestipataljoona 33:n historiikkia minuun otti yhteyttä kesällä 2016 Martti Susitaival Kaakkois-Suomen Viestikillasta. Heillä oli työn alla Rukajärven suunnalla jatkosodassa toimineen Viestipataljoona 30:n historiikki ja vaihdoimme puhelimitse ja sähköpostin välityksellä tietoja. 

Ehkäpä parhaimpana apuna minulla oli antaa Uudessa Aurassa kesällä 1941 julkaistu TK-miehen kirjoitus. Liedon museon blogiin Pikkumuseon haasteet kirjoittamassani tekstissä pidin sitä mahdollisesti VP 33:sta kertovana, mutta myöhempi tarkempi vertailu osoitti, että kyseessä olikin Viestipataljoona 30. Enpä siis turhaan kuvannut tuota Raision sanomalehtiarkistossa, etenkään kun teksti on kokonaisuudessaan mukana kirjan lopussa liitteenä.

Viestisotaa Rukajärvellä


Kirjan kansi. Kuva: Martti Susitaival

Kirja Viestisotaa Rukajärvellä - 14. Divisioonan viestitoiminta jatkosodan aikana 1941–1944 käsittelee nimensä mukaisesti jatkosodan aikaista Rukajärven aluetta ja viestitoimintaa alueella. Alueellahan taisteli pääasiassa 14. Divisioona, komentajana eversti Erkki Raappana (myöh. kenraalimajuri, Mannerheim-ristin ritari ja "korpikenraali"). Kirja ei siis ole täysin puhdas VP 30:n historiikki, sillä mukana on myös jalkaväkirykmenttien ja muiden osastojen viestiosastojen toimintaa.

Teos julkaistiin huhtikuussa 2017 Mikkelin Upseerikerholla. Kirjasta on otettu, kuten VP 33:n historiikistakin, 500 kappaleen painos. Tässä tarkemmat speksit:

Viestisotaa Rukajärvellä - 14. Divisioonan viestitoiminta jatkosodan aikana 1941–1944
Susitaival, Martti & Teittinen, Tapio
2017
Kaakkois-Suomen Viestikillan julkaisuja n:o 2
Pieksänprint Oy, Pieksämäki
ISBN 978-952-93-8575-1

Kovakantinen, sidottu, 251 sivua. Lähdeviitteistetty (508 viitettä)

Hinta ja saanti: ei vielä tiedossa.

Julkaisutilaisuus Mikkelin upseerikerholla. Kuva: Martti Susitaival


Sain oman kappaleeni postitse melkein heti kirjan julkaisun jälkeen. En ole kirjaa kokonaan lukenut mutta selaillut ahkerasti, mutta voin alustavasti antaa tässä arviota. Pohjana luonnollisesti vertailu omaan historiikkiini.

14. Divisioonan parissa työskentelevillä on se onni, että sen mukana liikkui ahkeria ja taitavia TK-kuvaajia. Valtaosa kirjan kuvituksesta onkin SA-kuvia, jotka virkistävänä vaihteluna on aidosti otettu siitä yksiköstä ja niistä miehistä, joita kirjassakin esiintyy. Välistä kirjoihin on valittu kuvituksena täysin sattumanvaraisia valokuvia tyyliin "Isäni palveli ilmavoimissa talvisodassa, tässä täytteeksi valokuva Boforsin ilmatorjuntatykistä Suursaaren edustalla jatkosodan aikana", mutta tässä ei onneksi ole lähdetty sille linjalle. Yksityisarkistoista on mukana vain muutama kuva. Oman kirjani linja oli pakosta päinvastainen: SA-kuvia ei ollut (parissa mahdollisesti esiintyy 1. Divisioonan viestimiehiä, mutta en ole varma), joten minun oli käytettävä yksinomaan yksityisarkistojen kuvia, mikä näkyy etenkin vuoden 1944 kuvituksessa.

VP 30:n komentajan kämppä Rukajärven suunnalla 6.2.1942. Kuva: SA-kuva.fi


Kirjassa on mukana runsaasti karttoja ja piirroksia, etenkin Jatkosodan historia -sarjasta. Itse en niitä mahdollisten tekijänoikeusrikkomusten perusteella uskaltanut ottaa vaan käytin mieluummin vanhoja karttoja, joihin kysyin vielä Maanmittauslaitokselta puhelimitse luvan. Sopivan rajauksen karttaan saatuani ja mittakaavan ränklättyäni liitin karttaan numeroilla olennaiset paikannimet sekä tekstiselosteeseen paikannimet. En usko, että Jatkosodan historian karttojen käytöstä oikeasti syntyy mitään ongelmia, sillä niitä liikkuu suoraan kopioituna 2/3 jatkosotajulkaisuista ja taisivat itsekin ottaa karttansa 1980-luvulla suoraan Suomen sota 1941–1945 sarjasta.

"Viestimiehen päätä ei korkeus huimaa. Ontajärvi, Rukajärvi 1942.03.23". Kuva: SA-kuva.fi


Erilaisten teknisten piirrosten kanssa Kaakkois-Suomen Viestikillalla on käynyt onni, sillä ne ovat usein hyvin selkeitä ja informoituja. 1. Divisioona taisi lopettaa puhelinkaavioiden teon hyvin nopeasti vanhan rajan ylitettyään kesällä 1941, asemasodan ajalta niitä on laadittu lähinnä rintamavastuun vaihtuessa vastaanotetuista yhteyksistä. Samoin linjakartat ja peitepiirrokset ovat suhteellisen helpot ymmärtää: harva 1. Divisioonan laatima peitepiirros on yhtä selkeä. Osasyynä tähän tosin oli se, että 1. Divisioonan piti rakentaa yhteyksiä kirjaimellisesti erämaassa, jossa karttalehdellä saattoi olla vain lampi, järvi ja pieni metsänvartijan tönö keskellä ei-mitään.

Kirjan lähdeaineisto on pääasiassa Rukajärven suunnan yhdistyksen arkistoista, missä heillä on mittavat aineistot. Annoin taannoin eräästä yhdistyksen aineistojen ja SA-kuvien pohjalta tehdystä kirjasta, nimittäin Esa Sirénin Sodan kuvista, ankaraa palautetta Agricolan sivustolla. Suorat haastattelutiedot on liitetty kirjaan omina, harmaalla pohjalla olevilla tietoikkunoilla tai kursivoituina lainauksina.

Etenemisjärjestys on kronologinen ja hyvin luettelomainen. Minulla oli samanlaisia ongelmia VP 33:n kanssa, mutta minä yritin purkaa luettelomaisen tiedon kaunokirjallisempaan asuun kun taas Viestisotaa Rukajärvellä esittää tiedot huomattavasti luettelomaisemmin. Tulos on monotoninen mutta kylläkin hyvin selkeä ja tukena on alkuperäisistä asiakirjoista sekä julkaisuista otettuja luetteloita ja taulukoita. Ratkaisu on siis perusteltu, ja kirjaa voi näin käyttää hyvin tukena muuta Rukajärven suunnan ja etenkin 14. Divisioonan toimintaa tutkiessaan.

Viestipataljoona 33:n ja Viestipataljoona 30:n historiikit poikkeavat monessa suhteessa keskenään. Viestisotaa Rukajärvellä - 14. Divisioonan viestitoiminta jatkosodan aikana 1941–1944 on siinä mielessä "parempi" historiikki, että mukana on paremmat kartat, leipätekstiä tukevia taulukoita sekä lähdeaineisto oli joissakin suhteissa parempi kuin VP 33:ssa, esimerkiksi pohjapiirroksia ja ennen kaikkea kattavia kalustoluetteloita on ollut käytössä. Kirjassa on liitteenä myös miehistöluettelo, jonka itse jätin liikekannallepanoa lukuun ottamatta pois VP 33:n historiikista. Syynä olivat yksityisyyspyynnöt sekä luettelon huono laatu. Vaikka sain listattua yli tuhat pataljoonassa palvellutta, tiesin silti että listassa oli puutteita ja valtaosa vuosina 1942–1944 pataljoonaan tulleista siirrettiin hyvin nopeasti jalkaväkirykmenttien viestiosastoihin.

Historiikissa on myös muitakin alueen viestiyksiköitä kuin VP 30, itse rajasin tarkoituksella jalkaväkirykmenttien ja tykistön viestiosastot pois. Osin syynä oli se, että 1. Divisioona oli reservidivisioona ja sen jalkaväkiosastoja ja muita osia alistettiin jatkuvasti muille ja vastaavasti 1. Divisioona sai jatkuvasti alistukseen muualta osastoja. Yhtenäisen viestitoiminnan luominen oli työn ja tuskan takana ja VP 33:n sekä 1. Divisioonan viestikomentaja kapteeni Armo Karkaus joutui tekemään hyvin poikkeuksellisia, mutta erinomaisen toimivia ratkaisuja. Ero pohjoisessa itsenäisesti toimivaan 14. Divisioonaan, joka oli suoraan Päämajan alainen, on suuri.

VP 30:n teos on suunnattu ensisijaisesti viestialan ammattilaisille, mutta historiikissa julkaistut veteraanien muistelut kiinnostanevat rivilukijaakin. Painopiste on nimenomaan viestitoiminnassa. Itse yritin parhaani mukaan saada rinnalle yksityiskirjeenvaihdosta, päiväkirjoista ja valistusupseerin kirjeenvaihdosta sotilaiden ajatuksia yksiköstä, sodasta ja viestitoiminnasta. Vaikuttaa siltä, ettei valistusupseerien raportteja mielialasta ole käytetty teokseen. Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteen kansiot on lueteltu vain tulonumeroilla  lähdeluettelossa, itse pyrin liittämään mukaan aiheen (komentotoimiston salainen kirjeenvaihto, komento- ja valistustoimiston yleinen ja salainen kirjeenvaihto jne.), aikarajan ja muita tietoja kansiosta. Lähdeluettelossa on myös teoksia (mm. Kauhanen, Riku. 2016. Viestipataljoona 33. Painettu Puolassa) joita ei ainakaan lähdeviitteiden perusteella ole käytetty käsittelyluvuissa, mutta niitä on varmasti käytetty taustalukemisina ja näin ollen ne on hyvä mainita.

Loppukaneetti: lisää viestimiehiä


Lopputulos: tarvitsemme lisää viestipataljoonien historiikkeja. Nyt käsiteltynä on jatkosodassa hyvin poikkeuksellisissa asemissa olleiden viestipataljoonien teokset. VP 33 oli Karjalan Armeijan reservinä 1941 olleessa 1. Divisioonassa kun taas VP 30 oli "yksinään" toimineen 14. Divisioonan viestipataljoona. Tarvitsisimme ainakin yhden historiikin Armeijakunnan viestipataljoonasta ja pari historiikkia "tavallisten" jalkaväkidivisioonien viestipataljoonista.

Suomalaisia viestimiehiä Äänislinnassa 17.10.1941 rakentamassa kirkasjohtolinjaa. Mahdollisesti VP 33:n väkeä, mutta voivat myös olla Armeijakunnan viestipataljoonan miehiä, sillä valtaosa VP 33:sta oli kuvan merkittynä ottokohtana jo siirtynyt pohjoiseen kohti Kontupohjaa. Kuva: SA-kuva.fi


Viestiala ei juurikaan kiinnosta "dramaattisuuden puutteen" vuoksi. Sotakirja, jossa yksittäinen suomalainen korpisoturi ei räjäytä vähintään viittä T-34 tankkia ei voi odottaa hyviä myyntilukuja. Silti viestiyhteydet ovat aivan olennaisessa osassa sodankäynnissä ja niiden historian ymmärtäminen ja kehitys on elintärkeää, etenkin Suomen kokoiselle maalle. USA:n ja Venäjän armeijat eivät oikein vieläkään ole oppineet niiden merkitystä sodankäynnille. Kun Venäjän armeija tunkeutui 8.8.2008 Georgiaan, sen viestiverkko kaatui täydellisesti. Venäläisupseerien oli tuolloin pidettävä yhteyttä joukko-osastoihinsa kännyköillään - Georgian matkapuhelinverkossa!

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Arkistossa asioimassa eli huhtikuun huhkimisia

Tein taas kahden päivän reissun Helsinkiin arkistoasioissa ja tällä kertaa tutkittavana oli – Karhumäki. Nyt minulla oli tiedossa pari kansiota, joiden sisällöstä olin varma ja useita otin mukaan tarkasteluun hakuammunnalla.

Edelleenkään en löytänyt 1942 asiakirjoissa useaan otteeseen mainittua piirrosta Karhumäen kaupungista talonnumeroineen, joten lienee pakko hyväksyä että aiemmin löytämäni epämääräinen ja suttuinen piirros on tämä kyseinen kartantapainen. Löysin myös Karhumäen alue-esikunnan karttakokoelman, mutta jostain syystä siinä oli pelkästään Syvärin alueen tiekarttoja!

Melkoisena ylläripyllärin löysin ÄÄNISLINNAN KARTAN suomalaisilla kadunnimillä! Luulin, ettei sellaista ole olemassa. Miksi tämä ei ollut mukana Jukka Kulomaan kirjassa? Sen olisi arviolta saanut kirjan pienestä sivukoosta huolimatta ehkä kuutena osana mukaan tai loppuun taitettavaksi liitteeksi. Toisaalta ehkä taittotekniikka ei tuolloin ollut vielä riittävän kehittynyttä.

Karhumäen Aseman Komennuskunnan takavarikkovihko. Vaatteita ja muuta riitti kyllä takavarikoitavaksi, kun valtion omaisuutta yritettiin muiluttaa kotiin. Kuva: Kansallisarkisto Sörnäisten toimipiste.


Pengoin lisäksi Karhumäen rautatieasemalla liikkuneiden sotapoliisipartioiden takavarikkokirjoja. Pienenä yllätyksenä kameroita takavarikoitiin melkoisesti, mutta muuten tulos oli odotettu: valtava määrä puolustusvoimien omaisuutta eli käytännössä vaatetusta, jota yritettiin muiluttaa kotiin. Tutkin myös Karhumäen rintamateatteria ja Karhumäen Tivolia. Näyttelijöiden kirjeenvaihto oli sangen hupaisaa luettavaa.

Karhumäen siviileistä sain suuren määrän uutta tietoa. Hakuammunta kannatti, sillä työluvista ja litteroista löytyi yhtä sun toista mielenkiintoista. Sen sijaan Karhumäen lohkon miinoitussuunnitelmista ei löytynyt hyödyllisiä karttoja: kaikki ne koskivat vain Poventsaa ja rintamaa siitä pohjoiseen. Toivoin että jonkin, esimerkiksi talvena jäälle tehtävän miinoituksen pohjana olisi käytetty jotakin kaupunkikarttaa tai luonnosta.


Yksi Poventsan suunnan miinakentistä "Kolari". Kentässä oli pääasiassa valohälyttimiä. Kuva: Kansallisarkisto, Sörnäisten toimipiste.


Kaikkiaan aivan onnistunut keikka, mikäli ei lasketa helvetillistä paluumatkaa bussissa. Eteen istui kaksivuotias kakara joka kirkui kuin lokki melkein koko matkan. Tuumin, että onneksi on kännykkä, siinä virtaa ja musiikkia sekä kuulokkeet. Huomasinkin heti, että kuulokkeet olivat sanoneet itsensä irti (tarkemmassa tarkastelussa totesin johdon olevan melkein poikki kytkimen juuressa). Tuli kyllä kiusaus vaientaa ääntä käyttäen tarpeettomaksi käyneitä kuulokkeita tai tarkemmin niiden johdonpätkää, mutta onnistuin välttymään pakonomaiselta kuristusrefleksiltä. 1½ tuntia huudettuaan lapsi sentään rauhoittui.