sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Sain asioita vaihteeksi valmiiksi

Kas niin, yhtä sun töistä pitkään työn alla ollutta on valmistunut.

Ensinnäkin, päivän Turun Sanomissa (18.6.) julkaistiin vuosia kaavailemani juttu Kyyrölässä Karjalankannaksella linnoitustöiden 1939 aikana linnoittajille valmistetusta keramiikasta. Jutun voi lukea tästä linkistä, mikäli on digilehden lukuoikeidet. Verkkolehdessä on enemmän valokuvia kuin paperisessa versiossa.

Saviastiakauppa on palannut Kyyrölään vuonna 1943. Kuva: SA-kuva.fi


Ikuisuusprojekti sota-aikojen suomalaiskummituksista eteni merkittävästi: käsikirjoitus lähti kustantajalle! Nyt odotamme... aina isomman projektin valmistuttua olen päivän pari sekaisin päästäni, nyt täytin tyhjiön lainaamalla Futuraman 2. Tuotantokauden ja katsomalla jaksoja putkeen. Palautuminen työkuntoon onnistui. Kunhan katson vielä yhden jakson.

Kirjoitin myös Varsinais-Suomen Yrittäjät -lehteen jutun aiemmin mainitsemastani tervatehtaasta ja Jalkaväkirykmentti 15 muusta yritystoiminnasta. Juttu julkaistaan näillä näkymin syyskuun numerossa.

Viestipataljoona 33:n historiikkia käsittelevä juttu Viestimies -lehdessä siirrettiin kesän numerosta syksyyn. Kesän numero täyttyi nimittäin kyberturvallisuutta käsittelevistä artikkeleista.

Onnistuin myös ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen saamaan hommia arkeologisilta kaivauksilta. Yksi kohteista on Tornio, joten hyvällä lykyllä tänne ilmestyy heinäkuun puolella valokuvia maihinnousun 1944 päikoilta!

To do -lista:


Karhumäki
AK-47 artikkeli
Artikkeli ruutiaseiden projektiileista ennen takaaladattavia kiväärejä

Vaikka mitä muuta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti